sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Jälkiruokapöytä

Me ei M:n kanssa olla oikeen kakkuihmisiä, joten ajatus jostain kermakakusta tai marsipaanista ei meitä kumpaakaan miellytä. Aluksi ajateltiinkin, että ehkä jokin jäädykekakku tai juustokakku voisi mennä, mutta nyt ollaan tultu vähän toisiin ajatuksiin. Onko häissä pakko olla kakkua? Meidän mielestä ei. Siksi me ajateltiinkin, että halutaan pöytä täyteen pieniä herkkuja, josta löytyisi jokaiselle jotakin. Pieniä kuppikakkuja, cake popseja (näistä oon innoissani!) ja muita pieniä leivoksia, kuten porkkanakakkua tai mitä vain!

Erikseen karkkibuffettia me ei aiota hankkia, mutta jälkiruokapöydän yhteyteen voisi laittaa muutamia karkkipurkkeja, jolloin lautaselle voisi ottaa pienen kipon (sellaiset jäätelökupit soveltuisivat tähän varmaan hyvin?) johon karkit voisi laittaa.

Vaikka ravintolaan kuuluukin catering, he sanoivat ettei heillä ole kondiittoria, joten saamme itse tuoda jälkiruoat. Päädyimme siis siihen, että aiomme tehdä koko jälkiruokapöydän itse! Toinen kaasoistani on tehnyt pitopalvelulla paljon töitä, joten hänellä on paljon kokemusta, sekä hänen alaansa on erityisesti jälkiruoat. Joten uskon että meidän herkkupöydästä tulee upea! :)

Tässä hieman inspiraatiota Pinterestistä





Kakun leikkaaminen kuitenkin kuuluu mielestäni häihin, joten aiomme luultavasti tehdä jonkin pienen kakun, jonka saamme sitten leikata.

Mitäs olette mieltä? Millaista jälkiruokaa teidän häissänne tarjoillaan?

2 kommenttia:

  1. Ihana olisi päästä häihin vieraaksi, missä olisi joskus perinteisen kakun tilalla jotain muuta! -p-

    VastaaPoista